Lempäälän Vesi Oy
  • Häiriötiedote tekstiviestit
     
  • Ajankohtaista
     
  • Anna palautetta
     
  • Etusivu
     
  • Asiakkaille
     
  • Lempäälän Vesi
     
  • Toiminta
     
  • Yhteystiedot
     
  • Vikapäivystys
     
29.11.2022

Sähkökatkoihin varautuminen

Lempäälän Vesi Oy pyrkii varautumaan sähkökatkojen aiheuttamiin häiriötilanteisiin, mutta jokaisen asukkaan on hyvä varautua vedenjakelun häiriöihin myös itse. Tiedotamme sähkökatkojen aiheuttamista vedenjakelun häiriöistä mahdollisimman hyvin, mutta äkillisissä katkoksissa tiedottaminen ei aina ole heti mahdollista.

Veden kotivara

Ihmisen päivittäinen puhtaan juomaveden tarve on noin 2 litraa, jonka lisäksi vettä tarvitaan hygieniaan ja ruoanlaittoon. Kokonaisvedentarve vuorokaudessa on noin 1-2 ämpärillistä henkilöä kohden. Jokaisessa kotitaloudessa on hyvä olla osana kotivaraa puhdasta juomavettä muutaman päivän tarpeeseen. Veden varastoimiseen ja noutamiseen mahdollisilta vedenjakelupisteiltä on tarpeen olla puhtaita, kannellisia ämpäreitä tai muita astioita.

Sähkökatkon aikana toimiminen:
  • Vältä vedenkäyttöä. Älä käytä esimerkiksi suihkua tai pese astioita tai pyykkiä.
  • Hanavesi on laadultaan juomakelpoista myös sähkökatkon aikana.
  • Älä laske vettä viemäriin. Jos joudut laskemaan hanasta vettä, aseta hanan alle esimerkiksi ämpäri. Myös wc:n vetämistä tulee välttää.
Lyhyt, alle kolme tuntia kestävä sähkökatko:

Lyhyen sähkökatkon aikana vedenjakelu toimii pääosin normaalisti, koska vesi virtaa verkostossa painovoimaisesti vesitorneilta kiinteistöihin. Korkealla sijaitsevilla alueilla on käytössä paineenkorottamoita, joissa veden painetta nostetaan pumppaamalla. Sähkökatkotilanteessa pumput eivät toimi, jolloin veden paine voi näillä alueilla olla selvästi normaalia alhaisempi tai vedentulo voi loppua kokonaan.

Myös viemäröinti toimii osittain painovoimaisesti, mutta monin paikoin jätevettä pumpataan eteenpäin viemäriverkostossa. Sähkökatkon aikana jätevettä saatetaan joutua ohjaamaan pumppaamoilta ylivuotona vesistöihin tai maastoon. Ylivuotojen välttämiseksi viemärin käyttöä tulee sähkökatkon aikana välttää.

Sähkökatkon pitkittyessä

Varautumisesta huolimatta pitkittynyt sähkökatko voi keskeyttää vedenjakelun kokonaan. Tällöin vettä jaetaan vedenjakelupisteistä, joista vettä voi tulla hakemaa omiin astioihin. Tällaisesta tilanteesta tiedotetaan aina erikseen.

Lisätietoa ja hyödyllisiä linkkejä
  • Elenian sähkökatkokartta: Sähkökatkokartta
  • Elenian ohjeita sähkökatkon varalle: Näin varaudut sähkökatkoon
  • Lisätietoa varautumisesta 72-tuntia -sivustolla: 72 tuntia
  • Valtioneuvoston ohje pitkiin sähkökatkoihin varautumisesta: Näin varaudut pitkiin sähkökatkoihin

Ajankohtaista

29.04.2025
Vesilahden kesävesipostit on avattu käyttöön 29.4.2025
28.04.2025
Vesimittareiden vaihtoja toukokuussa Lempäälän Kuljun ja Moision alueella
10.01.2025
Vedenjakelun katkos Lempäälässä Kanavatiellä 13.1.2025 klo 9.-15.00
02.01.2025
Vedenjakeluhäiriöitä 2.1.2025 Sääksjärven alueella

Lempäälän Vesi Oy

PL 36, 37501 Lempäälä

 

Käyntiosoite:

Lempäälä- talo

Manttaalitie 15, Lempäälä

 

Suosituimmat sivut

Vikapäivystys 24/7

puh. 040 832 0200

 

Asiakaspalvelu, ma-pe klo 9-15.00

puh. 041 730 2059

asiakaspalvelu@lempaalanvesi.fi

Tietosuojaseloste

Seuraa meitä

Näytä evästeasetukset